lauantai 1. joulukuuta 2012

NAURETTAVAA VELLER !!

Olin jo lähestulkoon varma että saan kirjoittaa miten hyvin Veller käyttäytyi eikä sikaillut maastossa ollenkaan. No enpä saakkaan. Mutta lenkki alkoi hyvin! Ei tullut kuin pihatiellä vähän raviaskelia :) Edettiin kivasti käynnissä metsälenkilläkin kunnes ohjasin pellolle päin. Ei. Jätkä teki totaalistopin. Ei sinne mennä. Koitin peruuttaa, väistää, risuttaa. Ei. Veller keuli, peruutti ihan kovallakin vauhdilla poispäin, meni siksakkia, koitti kääntyä pois ja keuli, kohotteli ja hyppi pystyyn. Kääntyi takajalkojen kautta ympäri ja tuntui tosiaan että nyt se on ottanut tuon etupään kohottelun elämäntehtäväkseen kun se ei johonkin halua.

Ja minähän en selästä alas tule! En tommosen takia.

Suutuspäissäni sitten annoin periksi ja päätin että kokeilen mitä Veller sanoo viereisestä pellosta. No ei mitään, kyllä sinne vois mennä. Tehtiin siinä sitten käyntispiraali ja lähdettiin pois. Mentiin ravilla pitkähkö mäki ylös ja metsän kautta tallille. Polulla oli pieni puronen jonka kohdalla Veller taas sanoi ei. Meinas poistua paikalta pakin kanssa, mut suostuipa hän siitä yli sitten menemään ja kuinkas muutenkaan kuin liioitellun suurella loikalla joka oli hyvä aasinsilta leikkiä issikkaa ja ravata koko metsän läpi pientä polkua pitkin. Hauskanen törökorva se oli kun innoissaan pisti menemään terhakasta ravia, on se hyvä ettei hänen kans tylsä pääse tulemaan :)

Vähän lämmin sille tolla reissulla tuli vaikkei reippaasti mentykään. Se oli jo valmiiksi loimitettu kaulatoppiksella ja saman pistin lenkin jälkeenkin ruunaskan niskaan. Tarhassa odotteli pikkuvaimoke Pike heinäsatsien kanssa joten kyllä jätkän kelpas tarhaan sitten mennäkin!

2 kommenttia:

  1. Huhhuh. Kyllä raskasrakenteisestakin vaan löytyy temppua ja liikettä ja nopeita sellasia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen verran hitaita kuitenkin että niihin ehtii hyvin reagoimaan eikä tule horjahdettua kyydistä alas ;) Mutta ihmettelen kyllä mistä se on nämä keksinyt, kun ei sillä ole ennen ollut tapana kyseenalaistaa mun pyyntöjä tai kerätä mitään pölövirtaa ja pomppia sen takia kuin aropupu. On se tota steppailua pitänyt aina kyllä.

      Poista