maanantai 17. syyskuuta 2012

Vauva maailmassa ja tallillakin käyty!

Pieni poikani syntyi perjantaina 7.9. klo11:30 ja pääsimme kotiin jo sunnuntaina koska imetys oli lähtenyt hyvin käyntiin, molemmilla oli vointi hyvä, vauvan paino ei ollut laskenut liikaa eikä sillä ollut ihossaan sinivalohoitoa vaativaa keltaisuutta. Saimme tosin heti seuraavaksi päiväksi vielä ajan paino- ja ihonvärikontrolliin mutta itselläni halu lähteä kotiin oli niin suuri, että mieluummin päätin ajaa sen 60km kotoa TYKSiin kuin olla siellä enää yhtään ylimääräistä.

Lauantaina kävimmekin pienen miehen kanssa tallilla Velleriä moikkaamassa! Vein äitini luota isolle miehelle omppuja hyvitykseksi lähes kahden viikon tallitauon jälkeen. Esittelin pienen miehen isolle miehelle ja laskin pienemmän siihen käytävälle, hän uinui kaukalossaan joten ei ollut häntä haistelleesta isosta nenästä ollenkaan tietoinen :) Pienempi alkoi siinä heräillä ja päästeli kitinä-ääniä ja taisipa kerran parkaistakin vähän kovempaa, Veller katseli tallin ovesta ulos kummissaan. Ei se tajunnut että ääni tuli siitä lähempää, pari metriä alempaa :D


Vein Vellerin takaisin tarhaansa ja jäin tallinpitäjämme kanssa satulahuoneeseen kahvittelemaan ja höpöttelemään niitä näitä. Pieni mies alkoi osoittamaan tyytymättömyyttään ja oli nälkäinenkin jo vaikka juuri ennen tallillelähtöä olin hänet imettänyt ja ajattelin sen pitävän hänet tyytyväisenä tallireissun ajan, ei me siellä nyt niin kauaa edes oltu ;)

Synnytyksen jälkitarkastus on minulla vasta lokakuun lopussa. Monet ovat sanoneet ettei sitä ennen saisi ratsastaa, mutta itselläni kaikki taisteluhaavat tulivat sisäpuolelle, joten ajattelin kyllä kokeilla ratsastusta jo aiemmin. Pääseehän sieltä selästä sitten alas jos pahalta tuntuu.

Olin myös mainoksen uhri ja tilasin Viljar Shopista itselleni uudet ohjat, koska meille on tulossa uudet suitsetkin :D Suitset ovat sirot mustat aachen-turparemmillä varustetut joissa muotoiltu timanttiotsapanta ja ohjat ovat tälläiset joita Viljar Shop mainosti Facebookissa ja minä sitten lankesin... :D

"UUTUUS!

Bagari BioThane® Dressage ohjat

BioThane® materiaali on miellyttävän pehmeää ja erittäin luistamatonta!

Oletko haaveillu siisteistä sileistä nahkaohjista mutta ne vain eivät pysy käsissä..? Bagari BioThane® ohjat eivät luista ja näyttävät laadukkaalta nahalta! Miellyttävät vaikka paljainkin käsin pidellä.

Bagari BioThane® Dressage -ohja on kokonaan sileää luistamatonta BioThane materiaalia solkiin asti ilman stoppareita.

Nämä elegantit ohjat sopivat erityisen hyvin kouluratsastukseen!

Näitä kun kokeilet, et enää halua muita ohjia käyttää :)

Full-kokoa, pituus n. 290 cm. Hinta 47 euroa."


Nyt sitten kelpaa palata ratsaille :)

26 kommenttia:

  1. Onnittelut!

    Noita ohjia ei taida olla piilosoljilla :( en ainakaan bagaria myyvässä liikkeessä nähnyt.. höh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Ai sä haluat ehdottomasti piilosolkiset :/ Niin no nehän on kyllä ihan eniten dressaget ikinä!

      Poista
  2. Onnea pienen pojan johdosta! <3

    VastaaPoista
  3. Paljon onnea pienestä miehestä :)

    VastaaPoista
  4. Ei kannata nousta selkään liian aikaisin. Lihaksisto vaatii sen palautumisen myös, se ei koske pelkästään näkyviä arpia se odotuskehoitus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En usko että pienen hetken köpöttelyt on lihaksistolle liian rankkaa. Sama se ois istua jumppapallon päällä ja keikutella. Ja tuleehan sitä vaunujenkin kanssa käveltyä, enkä mä niiden kanssa löntystele :)

      Poista
  5. Voi, onnea paljon! =) Mä yritin aikoinaan alkaa lenkkeilemään (kävelemään) liian aikasten ja kipeäksi tulin mahasta, vaatii kai aikaa että kaikki sisäelimet palaa oikealle kohdalle. :D Ja että ne lihakset taas löytyy kroppaa tukemaan. Mutta en mäkään jälkitarkastusta oottelis jos vointi on hyvä, kun sieltä selästä tosiaan pääsee pois heti kun haluaa ja ihan muutama minuutti tekee jo henkisesti hyvää. :)

    Ei vitsit noi ohjat on ihanat! Mä tykkään sileistä nahkaohjista eniten, mutta jos ne kastuu hiestä tai vedestä niin eihän ne enää pysy kädessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Ihan jotain pientä käyntiköpöä oon suunnitellut, ei mitään rankkaa 1½h kouluvääntöä hiki valuen siis ;) Nimenomaan haenkin tuota henkisen puolen fiilistä siitä että pääsee käymään siellä selässä. Viimeks ollut viikolla 30+1! :D Kesäkuun loppupuolella.

      Mulla on pääasiassa jotain grippiohjia ja muutama ohut "erikoisempi" kumiohja, ei siis niitä tavallisia paksuja kun ne ei sovi käsiin. Stopparit ohjissa kans on ärsyttävät, nyt toivonki että nää uusimmat ois uudet lempparit! Tosin se on vaarallista, koska sit pitää tietty saada kaikkiin suitsiin samanlaiset, hyvät ohjat...

      Poista
    2. Aivan sama homma nuiden ohjien kanssa.... Mulla on nyt yhet hyvät, ohuet grippiohjat mutta niissä on stopparit, muuten ois hyvät. Ootan sun tiukkaa arvostelua nuista ohjista! Se oiski huippua jos löytys hyvät ja kivannäköiset ohjat! Liikaa vaadittu...? ;D

      Poista
    3. Kunhan koittaa Se Päivä, että pääsen sen verran kunnolla ratsastamaan niin saan tuntumaa uusiin ohjiin miten toimivat käytössä! Vielä ne ohjat on mulla kotona kun unohdin ne ottaa mukaan viime kerralla. Tosin viimeks ei edes menty kunnolla ;)

      Poista
  6. Onnea pikkuprinssistä! On syntynyt hyvänä päivänä, nimittäin mun syntymäpäivänä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Vai vei hän sinun syntymäpäivästä osion! Multa hän vei syntymämerkin, meillä on molemmilla tuolla niskassa/takaraivossa tukan alla syntymämerkit ja meinaspa viedä mun syntymäajankin mut tuli sentään kolme minuuttia aiemmin ulos mitä minä olen tullut :D

      Poista
  7. Onnea! Vellerin turpa on melkeen yhtä iso kuin itse vauva :) Suloinen on! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Kuva vähän hämää, turpa on lähempänä kameraa kun koitin toisella kädellä pitää kaukaloa ylhäällä ja toisella sihdata kännykän kanssa johonkin sinne päin missä on vauva ja Veller :D

      Poista
  8. Kuva on kyllä ihana! Ja paljon onnea :)

    VastaaPoista
  9. Kaikkea hyvää teille :) Onnea! :) Omalla kohdalla, 3 vkoa synnytyksestä menin jo ravurilla hiittiä selästä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :)
      Hatunnosto hiitistä :D Mä tein pienen lenkin eilen, synnytyksestä 2vk 1vrk :D Mut siis otettiin vaan lähinnä käyntiä sen mitä tuo nyt maltto kävellä ja pieni pätkä ihan tarkotuksella ravia. Oli parasta!

      Poista
  10. Tarulandiassa on teille blogihaaste! :)

    VastaaPoista
  11. Pakko kommentoida, näin vuosi sitten syyskususa synnyttäneenä ;) Kolme viikkoa synnytyksestä olin selässä(kokeilin ihan kevyttä ravia ja laukkaakin ja olisko ollut 5 viikkoa synnytyksestäkun olin jo tunnilla, ihan harjoitusravia menin tunnin kaikki ravityöskentelyt.Taisteluhaavoja oli ulkonakin, mutta hyvin pystyin menemään. Kannattaa mennä oman fiiliksen mukaan, mulle ei kukaan lääkäri sanonut että tarttis jälkitarkastukseen asti odottaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mullekaan lääkäri tai muukaan terveydenalan ihminen oo sanonut, hevostelevien äiti-ihmisten neuvoja nuo on olleet :) Mut en tottele, hähä >:D Eilen mentiin ravia, laukkaakin ois ehkä voinut muuten mennä, mut tuo elikko tuntui niin sellaselta ettei mulla ois ollut mitään saumaa pidellä sitä. Oli virtaa ja sitkeyttä suussa sen verran et sit ois menty ja kovaa, vailla minkäänlaista hallintaa. Itellä oli koko ajan ihan hyvä olla siellä selässä eikä jälkeenpäinkään tuntunut pahalta missään :)

      Poista
    2. Juu, itse sitä on oman itsensä paras tuntija :)

      Poista
    3. Totta :)
      Ja kuten jo jossain aiemmin totesinkin, niin aina sieltä selästä pääsee pois jos tuntuukin pahalta. Veller on sen verran leveä et siellä ois voinut sen takia alkaa tuntua vähän epämiellyttävältä jos ei paikat kestä sitä jalat levällään istumista mut nääh, mitään ongelmia ollut :)

      Poista