:)))

Ajateltiin eilen äidin kanssa mennä tallille. Otettiin Juliukselle vaunut mukaan ja suunniteltiin että tehdään joku pieni kävelylenkki, otan Vellerin käsihevoseksi ja äiti saa työnnellä vaunuja.

Tallille oli saapunut uusi hevonen, kivannäköinen suokki :) En tiedä siitä vielä muuta kuin että kenen hevonen se on :D Hänellä oli aiemmin tuolla ylläpidossa toinen suokki joka lähti takaisin omistajansa luo ja oli juttua ennen meidän muuttoa, että vuokrailisi ehkä Velleriä, tai ottaisi ylläpitoon, tai puoliksi tai jollain diilillä. Muttei Veller sitten ihan ollut sitä mitä hän hevoselta toivoo ja itsekin asiaa mietittyäni tulin silloin siihen tulokseen että Vellerin on nyt ihan hyvä vähän pitää taukoa kaikesta. Jatketaan sitten yhdessä "joskus".

Kuva © Petra R.

Tallin pihassa kun hain Vellerin tarhasta, annoin sen haistella vaunuja jos se olisi niitä vaikka vähän ihmetellyt. No eipä ihmetellyt eikä varmaan edes kuullut kun äiti lähti työntämään niitä meidän perässä talliin. Ei kai nyt perusjärkevä Veller sellaisia pelkää, tai ihmettele tai edes viitsi noteerata ;)

Harjailin ja selvittelin jouhia, ihmettelin taas miten Veller tuntuu niin kovin suurelta, ihan kuin olisi ottanut jonkun kasvupyrähdyksen :D Vai onkohan sen selkä noussut kun ei sillä ole ratsastettu? Niin pieni ja hentoinen hevonen että johan siinä ihan selkä notkahtaakin kun siellä tyttöset istuskelee ;D
Sain siinä harjatessani mielestäni aivan loistoidean jonka ajattelin ääneenkin: jos pistäisinkin tälle satulan selkään. Samalla vilkaisin vähän asustustani, liukkaat Puman ulkoiluhousut (tuulihousut?) ja sileäpohjaiset lenkkarit. No kyllähän niillä nyt pienen käyntiköpön voi tehdä.

Äiti sit meinas et mennäänkö me sit vaan siihen suljetulle alueelle, tarkoitti kenttää. Kysyin et miks? Kun samalla oli tarkotus vaunutellakin. Kun hän meinas et jos Veller sit lähtee ties mihin kun tielle mennään :) Valaisin äitikultaani et olen Vellerin kanssa enemmän mennyt pitkin teitä kuin missään aidatulla kentällä, Tarunkin tallissa kun asuttiin, niin eihän siellä edes ollut kenttää vaan mentiin pelloilla ja teillä. Voi äitiä :)

Kävin kentällä kyllä sen verran että nousin siellä jakkaran päältä selkään. Veller on kehittänyt kevään ja kesän aikana hyvinkin sujuvaksi ärsyttävää uutta tapaa: se lähtee liikkeelle kun ratsastaja on ponnistanut toisen jalustimen varaan eikä ole oikea jalka vielä edes ylittänyt selkää -.-" Helpostihan sinne kiipustaa, ei siinä. Mutta on vaan ärsyttävää että se on tuollainen, kun aikanaan on opeteltu siihen muottiin että liikkeelle ei lähdetä ennen kuin siihen annetaan lupa. Kuskilla on oikeus istahtaa rauhassa satulaan, laittaa toinenkin jalustin jalkaan, tsekata niiden pituudet, kiristää jopa vyökin ja vasta sitten annetaan merkki liikkeellelähdöstä. Ja Veller on odottanut sitä ihan nätisti, mutta eipä odota enää.

Lisäksi se oli kyllä ihan tajuttoman kova suustaan, ei pysähtynyt sitten millään kun vaadin ottamaan seis että saisin itse pyytää sitä lähtemään liikkeelle! Nyt alkaakin sitten herkistäminen prkl. Tuollaista kivikovaa jäärää en todellakaan siedä. Jo se, ettei Veller käytävällä enää väistä pelkästä maiskutuksesta (tai jopa pelkästään siitä, että olen vaihtamassa harjatessani puolta eli ilman mitään käskyä/pyyntöä), on ärsyttävää ja syytä on taantua takaisin herkkis-Velleriksi.

Mutta tosiaan, tiellehän sitä sitten lähdettiin kun sain jätkän kentällä seisomaan edes pari sekuntia ja kiitin siitä. Mulla oli kamera mukana jos olis jotain kivoja syksyisiä kuvia saanut taluttelulenkiltä, mut saipa sillä otettua sit muutamat ratsastuskuvatkin.

Veller suunnittelee julmuuksia joiden toteutuksen estin heti alkuunsa.
Niin paha ilme sillä on!

Veller oli erittäinkin menevällä päällä.

Koko ajan sain pysäytellä sitä kun se ei kertakaikkiaan malttanut kävellä ja äitini tuli vaunujen kanssa perässä. Ei ollut tarkoitus kuitenkaan juoksulenkille lähteä vaan ihan köpsötellä vain. Pienen pätkän tosin otin ihan tarkoituksella ravia ja siinä samassa kun pohkeilla hipaisten vinkkasin pientä painetta kylkiin, tunsin kuinka selkä nousi, pää painui alemmas ja seuraavassa hetkessä ois varmaan noussut takapää ja tätä naista ois viety ihan kuus-nolla. Poistin nämä ajatukset jätkän päästä samantien ja saatiin pätkä ihan asiallista mummoravia, synnytyksestä kun oli kuitenkin kulunut vasta kaksi viikkoa ja yksi päivä, niin halusin ottaa varman päälle ja mennä ihan rauhassa.

Suurimman osan lenkistä Veller meni sellaista pientä hytkynkytkyn-hölkynkölkyn tepastelua, reippaan käynnin vauhtista pikkuravia. Kunhan tulee aika että otetaan korvikkeet Juliukselle rintamaidon kaveriksi, niin saan jätettyä pienen miehen äidille tai siskolle hoitoon ja päästään Vellerin kanssa reippaamalle maastolenkille.

Ehdittiin talliin juuri sopivasti sateen alta suojaan. Sääennuste oli kuitenkin lupaillut, ettei illemmalla enää sataisi joten en loimittanut Velleriä tarhaan. Olis pitänyt, koska siinä kun vein loppuja kamoja paikoilleen ja lakaisin käytävää, alkoi sataa ihan kaatamalla. Eikä se loppunut ihan heti. Ei Veller sateeseen sula tietenkään, mutta olen melko varma että se on märkänä ja kutisevana käynyt kurassa kieriskelemässä oikein antaumuksella :D

Peruuttelin auton ihan oven eteen ettei äidin ja Juliuksen tarvitse sinne kaatosateeseen mennä ollenkaan. Kotimatkalla saikin pyyhkijät pistää viuhtomaan ihan täysillä, voin kertoa että vähän otti päähän etten lykännyt sitä sadetakkia Vellerille...

Räpsin äidistä ja Velleristä myös pari kuvaa ennen kuin vein jätkän tarhaan.