perjantai 28. syyskuuta 2012

Se alkaa taas..

Kun pääsee taas aloittelemaan tätä harrastusta uudelleen pitkän tauon jälkeen, niin olisihan se pitänyt arvata että uhkaavasti meinaa lähteä hanskasta heti alkuun hommat näiden varusteiden suhteen. Etenkin niiden hankintojen suhteen...

Ensin ne ohjat. Ohjia on riittävästi varaohjiksi asti niin MIKSI piti tilata ne uudet vielä? Ovat varmasti hyvät juu, en minä sillä. Mutta kun tosiaan viimeiset 7v on omien kanssa menty suurimmaksi osaksi grippiohjien kanssa ja sitä ennenkin lainahevosilla niillä mitä milloinkin on sattunut suitsissa olemaan niin mitä niin erikoista voi olla ohjissa joilla oli hintaakin minun mittapuullani paljon. Nimenomaan paljon ohjiksi.

Nuo eilen sovitetut timanttiotsapanta-suitset eivät puolestaan olleet kallis hankinta. Ne ovat yhden tallilaisen entisen ylläpitohevosen vanhat suitset ja ostin ne parillakympillä. Mutta kyllähän yksi hevonen ois pärjännyt ilman viidensiä suitsia.

Mutta tänään... Mikä ihmeen voima sai minut googlettamaan Equiline Octagon sillä ajatuksella, että oiskohan jotain uusia kivoja värejä? Ja kun meillä on huopia, myös Equilinen huopia, ennestään jo ihan riittävästi eikä tuo minkä nyt sitten pistin tilaukseen, poikkea värinsäkään puolesta jo olemassa olevista huovistamme. No, ei ole Equilinen huopaa sen värisenä... Tilasin nimittäin "mittatilaushuovan" eli täysin omavalintaisen värin, kantin ja punosten puolesta. Sen tulemisessa menee 4-8vk koska luonnollisesti tilaus välitetään Equilinen tehtaalle Italiaan jossa niitä tehdään. Huopa on väriltään vaaleansininen, kantti samaa väriä ja reunaa tulee kiertämään kaksi 6mm punosnauhaa, savunsininen ja hopea.

Kiinnostaisi vaan tietää mikä kumma sai tilaamaan juuri vaaleansinisen huovan :D

Tilasin myös luumun värisen Horse Guardin pad-huovan. Meillä on viime talvesta jo yksi luumun värinen setti, Horse Guardin nekin :) Paitsi takki on PK:n. Setti sisältää siis takin lisäksi kouluhuovan, pintelit, riimun, narun ja fleeceloimen luumun värisinä ja niistä on ainoastaan huopaa ehditty käyttää viime keväänä. No, tänä talvena uusi yritys ;)

Multa lähti joskus pahastikin hanskasta tämä varusteiden hankkiminen entisen hevoseni kanssa, Vellerin kanssa on vähän ollut hillitympää kun sille on kokonsakin puolesta jo aivan täysin mahdotonta ostaa jokaiseen huopaan sopivan värinen suojasetti. Tai monia erilaisia loimia vaan siksi että ne on niin kivan värisiä. Luojan kiitos tolle ei mahdu juur mikään! Samoin riimujakaan ei ihan kaikkia ole saatavilla x-full -kokoa ja jos on, niin ei löydy välttämättä riimuun natsaavaa narua joten jää helposti sitten riimukin ostamatta.

Ja tästä hulluuden paluusta tulikin mieleeni, että pitäis varmaan tarkastella meidän varustelistaa ja vähän päivitellä sitä.

4 kommenttia:

  1. Kylläpä kuulostaa tutulta...Hulluahan se on, kun ei järkevästi ajatellen tosiaan TARVI mitään, mut kun kaikkea kivaa tekis mieli, ja sitten lähtee homma hanskasta. Esim. juurikin Equilinen huopia minäkin olen himoinnut (ei ole yhtään kouluhuopaa sen merkkisenä, muuten kyllä huopia enemmän kuin tarpeeksi), vielä ei ole lähtenyt tilaukseen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tsekkasin tosta meidän varustelistasta, josta en kyllä ole varma onko se ajan tasalla, ettei meillä olekaan kuin yksi Equiline koulumallisena! Neljä onkin sitten yleismallisena. Listassa oli kolme, mutta yhden entisen hevoseni huovan nappasin mukaani Rattolasta kun olin sen sinne jättänyt kolme vuotta sitten :) Mutta eihän yleishuopaa voi koulusatulan alle laittaa... Ja Equilinen huovat vaan on niin HYVIÄ. Ne on jämäköitä, pitää mallinsa, ovat hyvänmallisia eikä hiki tule läpi. Hitto kun ovat vaan niin hemmetin hintavia, ei niitä tee mieli ostaa montaa kerralla :P

      Poista
  2. Pari satulahuopaa ja fleecen oon ostanut tuolle nykyiselle vuokrahevoselle, omistajalta oon yleensä kysynyt jos oon ollut lähdössä johonkin Hööksin tms suuntaan taikka joulun alla. Kuitenkin kun sen toisen huovan toin ihan ilmoittamatta (mutta tarpeeseen meni) niin toisen hevosen omistaja kysyi, että miksei mulla ole omaa hevosta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon kans joskus aikanaan hoitohevoselle ostanut kaikkea mahdollista, se oli semmonen lämpönen starttiruuna :) Aina raveista kaikkea mahdollista, sit kattelin Hööksin kuvastoista sille loimia ja muuta mahdollista mitä nyt ravurille sieltä vois katsoa :D Ja tämän takia äiti kielsi sukulaisia antamasta mulle rahaa mm. rippilahjaks, koska olisin tuhlannut ne kuitenkin hevostavaroihin :o Hän ei ymmärtänyt ollenkaan, kun ei se ollut edes oma. Ja jo silloin (90-luvun lopulla) mulla oli hirveen tarkkaa, että ruunalle kerättiin tiettyä väriä. Se väri oli vihreä :D Vihreänä sitten katsoin sille riimut, narut, harjat, pintelit, niitä loimia...

      Poista