lauantai 17. maaliskuuta 2012

Vuokraajaehdokkaita tulee lähes ovista ja ikkunoista!

Olen ihan tyrmistynyt Vellerin saamasta huomiosta :) Kaksi on häntä jo käynyt katsomassa, toinen kävi selässäkin maastossa ja huomenna on taas tulossa yksi. Hänen kanssaan on myös suunnitelmissa maastolenkki, tosin toisin kuin maanantaina jolloin olin itse jalkaisin mukana, otan nyt Porren alleni niin päästään vähän pidemmälle. Eilenkin kävi eräs nainen, harmi ettei hänellä ollut kypärää mukana, joutui tyytymään maasta ihasteluun mutta hurahti siinäkin pari tuntia kun juteltiin ja harjailtiin ruunaa. Ja siitähän Veller tykkää :)

Eilen oli taas tullut eräältä ihan hyvänkuuloiselta meiliä, mutta hänelle jouduin jo vähän näyttämään punaista valoa kun tosiaan on nuo kolmekin jo ja jos heistä jokainen tykkää ja haluaa jatkaa, niin pitää sittenkin jo rajata ne kerrat siihen yhteen per viikko että pääsen itsekin selkään edes sen kolme kertaa viikossa :D Tunneilla käymisen haluan kyllä pitää omana etunani niin paljon kuin mahdollista, olen kuitenkin hevosen omistaja joten katson että olen etuoikeutettu ;) Perjantai on vakiotuntipäivä, muutoin sitten käy koutseja miten joku haluaa pyytää vaan, eli vuokraajillakin on mahdollisuus pyytää sinne kenet haluaa ja onhan mullakin yks perjantai neljässä viikossa että olen iltavuorossa enkä pääse tunnille niin siinäkin on sitten mahdollisuus jollekin. Tosin tulevaisuudestahan ei tiedä mitään kun meillä on ne YT-neuvottelut meneillään... Kaksi kyselijää on vain ollut joissain määrin kertomustensa perusteella epäsopivia ja kun olen tarkemmin kertonut millaista ratsastustyyliä arvostan, miten haluan että hevosta ratsastetaan ja toivon, että vuokraajalla on edes vähän hajua istuntapainotteisesta ratsastustyylistä, niin ovat itse todenneet että ei :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti