tiistai 29. tammikuuta 2013

Eipä se mun hevonen sittenkään liiku.

Alkukäyntien yhteydessä yliteltiin vähän puomeja.
Tänään oli toi kentällä eteneminen taas ihan tahmaista. Ei sit niinku millään! Ei se siellä nyt oikein kyllästymiseen astikaan oo kiertänyt et en tiedä mistä kiikastaa. Voi häntä. Mut jos se noin pyllystä on, ni eihän meidän oo pakko kentällä mennä hetkeen (paitsi torstaina), maastossa on molemmilla parempi mieli :)

Ja kun mulla ei ole mielenkiintoa suuttua tolle hevoselle ihan totaalisesti ja käskemällä käskeä, tyyliin ruoskia siitä se ravi tai laukka irti. En halua että sille jää millään lailla paskanmaku suuhun työnteosta. Mieluummin sitten itselle harmitus epäonnistuneesta kenttäkeikasta. Sen verran on nämä vuodet kasvattaneet ettei enää tule hevoseen purettua omaa turhautumista. Velleriin ei koskaan, eikä kyllä Lottakaan ole osakseen mitään kamaluuksia saanut, sen kanssa vaan ehkä jäin enemmän jankkaamaan jotain tiettyä asiaa sillä asenteella että "älä nyt viitti, kyl sä oikeesti osaat, yritä nyt edes. Mul menee sit ihan just hermot!!" ja olen saattanut esimerkiksi kättä käyttää omalla mittapuullani aivan liikaa :( Lähinnä siis tyyliin jollain ympyrällä jankannut asettumista ja ihan reilulla kädellä johtanut käsi suoraan sivulla tms. Missään nimessä ei siis mitään sahaamista kuitenkaan! Olen niin ottamisantamisvenkslaamisvastainen kuitenkin etten missään tilanteessa ole sentään moisia epäreiluuksia käyttänyt hevosta kohtaan. Mutta joo, sellaista tänään tallilla. Ei aina oo kivaa.

Tyylikäs.. :D
Hain tänään aiemmin päivällä postista Horsepro:lta tilaamani softshell-ratsastushousut. Eivät ihan minun malliseni. Ne valuvat päällä ja kun eivät jousta niin kovasti minua ahisti. Veller sai myös loimeensa lisäkappaleen eteen.

Mutta pitää kyllä kehaista Horsepron asiakaspalvelua! Housuja ei heti ollut saatavilla, sain tästä ilmoituksen ja asiaa pahoiteltiin kovasti ja vaihdoimmekin meilejä aika tiheään, vastaus tuli aina todella nopeasti. Lisäksi haluamiani kenkiä ei ollut ja niiden saatavuudesta ei ollut ollenkaan tietoa. Minulle tarjottiin toista vaihtoehtoa, mutta totesin että ne eivät ole ihan sitä mitä haluan, etsin siis talvijodhpureita ja tarjolla olisi ollut sellaiset joissa ei ollut mitään vetoketjua enkä halua tunkea jalkojani kenkiin vaan saada ne sujuvasti vetoketjua säätämällä jalkaani ;) Tajusin myös ihan viime hetkellä kun sain jo ilmoituksen, että housut tulivat ja paketti olisi valmiina matkaan, että voisin kysyä liian ahtaaseen loimen etuosaan lisäkappaletta. Toista verkokaupassa olevaa mallia heillä ei ollut ja hän suositteli tuota joka minulle sitten lähetettiinkin.

Etukappale ei ihan suorilta sopinut jatkopalaksi. Jouduin loimivaraosistani käyttämään tuollaiset mahavöiden säätöpalikat jotta sain pikalukot laitettua remmeihin, ja että loimen saa edestä edes kiinni. Mutta ajaapa asiansa ja nyt on hevisetillä myös kaulan suojaava loimi sadekeleille ja hikisten liikkumisten jälkeen ylle laitettavaksi. Kuten tänään :)

4 kommenttia:

  1. Meillä on kans tuota kentällä nahkeaa liikkumista. Tuntuu, että Tahvolla on sellaista vapaapäivän jälkeen tai jos hinkataan liikaa kentällä ja myös liian vähäinen kentällä pyöriminen aiheuttaa myös nahkeilua. Tuntuu, että Tahvolla pitäisi olla koko ajan sillä kultaisella keskitiellä (jos sellainen siis on). Pitäisi ainakin pari kertaa viikossa hinkata kentällä, vastapainoksi kiitää pellolla täysin palkein ja rymytä kavereiden kanssa pusikoissa pitkin kylää. Hmm, mielenkiintoista olisi tietää mitä hevonen tekisi jos saisi valita (jos ei saisi valita syömistä ja löhöilyä).

    Toivottavasti jättiherrakin siitä virkistyy myös kentällä. :) En muuten tiennyt, että tuollaisia lisäpaloja on loimiin saatavana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onpas hänkin vaikea :D Liikaa kentällä, liian vähän kentällä, vapaapäivä, ehkä liian vähän vapaataki jotain aiheuttaa vielä :D Nyt oltiin räntäpaskakeliä uhmaamassa maastossa, niin eri hevosta että!

      Poista
    2. Eilen Tahvo ei ollut kovin tahmainen kun oli saanut ottaa viikon aika kevyesti. :) Tosin oltiin maastossa, kentällä varmaan oltais tahmailtu vanhaan malliin. :D

      Jättiherra jättiintyy näköjään entisestään. Onnea uusista senteistä! :) Sinne selkään ei varmaan ihan maasta asti pääsekään jos vaikka maastossa joutuisi jalkautumaan.

      Poista
    3. Vellerkin on kevyesti liikuskellut, eilen se oli kentällä ihan ookoo :)

      Ei mulla oo toivoakaan päästä sinne selkään maasta :D Mulla on jalustimetkin niin ylhäällä etten saa jalkaa sinne asti, ja vaikka sit laskiskin jalustinta alemmas ni en mä saa mistään niin ylhäältä sitten kiinni et sais kiskottua ittes kyytiin :P Mut onneks maastot on täynnä kiviä ja kantoja ja oonpahan mä Vellerin joskus ojaankin tuupannut et pääsen loikkaamaan satulaan :D

      Poista